Mitä jäi sanomatta...

Onko jokin asia rempallaan? Mikä pelasti tai pilasi päiväsi? Entä onko sinulla jotakin tunnustettavaa? Pitäisikö jokin asia olla toisin? Pieniä ja suuria iloja ja suruja.

Valvojat: jhvisto, Botti1, Valvojat

Mitä jäi sanomatta...

ViestiKirjoittaja Rickenbacker päivämäärä La Heinä 19, 2008 01:29

Menetin todella hyvän ystäväni tässä vähän aikaa sitten.

Pieni kertomus:

Olin päättänyt ala-asteella kiusatuksi tultuani, etten ylä-asteelle mennessäni kenellekään koskaan kerro millaisesta musiikista pidän. Ala-asteen englannin tunnilla oli "levy-raati" ja tuolloin Alice Coopperin Poison oli kova juttu, Scorpions ja muut, tiedättehän... omaa suosikkiani joutui opettajamme puolustelemaan: "Beatlesin Twist and shout oli kova juttu minun nuoruudessani..."

Ylä-asteella, ensimmäisen syyslukukauden aikana tutustuin rinnakaisluokan hiljaiseen tyyppiin ja jaoimme saman musiikkimaun, samankaltaisen huumorintajun ja kaihon "vanhaan hyvään aikaan" jota kummatkin elimme isäni vanhojen vinyylilevyjen, ja vanhojen valokuvien kautta...

Tunsimme kummatkin että olimme syntyneet 30 vuotta liian myöhään, löysin sielunveljeni, ajattelimme samoin.

Yhdessä kuuntelimme silloisen Radio Mafian Alivaltiosihteeriä, kehittelimme omia palindromejamme, diggasimme teekkarihuumorista ja kaikesta mitä Frangen ja kumppanit mieltensä sopukoista suoltivat. Mikään ei tuntunut liian "älyvapaalta"

...silloin oli videokamera harvinaisuus: Kuvasimme Beatlesin Magical Mystery Tourin uudelleen, väänsimme sen meidän omaksi "Tragical History Tripiksemme", omine musiikkinemme, psykedelioneen kaikkineen...

...Anttilasta ostettiin kimpassa viikko- tai säästörahoilla käymisastia, vesilukko, korkituskone ja kaikki muu tarpeellinen, Porin Olut-tehtaalta haettiin muovikassillinen korkkeja, Siwasta tyhjiä pulloja jne... kaikki ihan normaalia 14-15-vuotiaiden poikien touhua...

Otettiin ekat kaljat, uskallettiin tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, pidettiin hauskaa... mutta opittiin myöskin kaupungilla liikkuessa se, että kaveria ei jätetä, eikä jätetty...

ylä-aste päättyi, teimme pyöräretken Ahvenanmaalle, istuimme keskellä yötä valtatie kahdeksalla, Rasti baarin kohdalla, keitimme retkikeittimellä kaffeet, ei ristin sielua missään. Kun kaukaa jylisevä rekka-auton ääni alkoi kuulua, keräsimme kamat kasaan ja jatkoimme matkaa...

Kävimme veneilemässä Porin lähivesillä, istuimme nuotiolla, soittelimme kitaraa ja annoimme korkealentoisen sisäpiirin huumorin kukan kukoistaa... kumpaakin meitä yhdisti positiivinen, rauhan-aatteellinen katsomus tulevaan, optimismi...

Vaikka olimme välillä monta vuotta erossa, ei se yhtään laskenut ystävyytemme arvoa. Kun kohtasimme uudestaan viime syksynä Reposaaren Siikarannassa, tuntui kuin olisimme koko ajan olleet tekemisissä. Olimme samalla aaltopituudella ja mikään välillämme ei ollut muuttunut...

Mitä tulee alkuperäiseen aiheeseen, "Mitä jäi sanomatta":
-Ei välttämättä mitään...

Mutta ihmiset muistakaa:

Se että on ystäviä... sellaisia joille voit puhua ja jotka haluavat kuunnella, joista välität ja jotka välittävät sinusta... se on ihmiselämässä kaikkein tärkeintä!


Hyvän ystäväni muistoa kunnioittaen

Mikko
Imagine all the people......
Rickenbacker
Kunniajäsen
Kunniajäsen
 
Viestit: 1235
Liittynyt: Ke Joulu 05, 2007 05:16
Paikkakunta: Sir Markku

ViestiKirjoittaja H.L päivämäärä La Heinä 19, 2008 03:02

Hieno kertomus. Osanottoni.
Nälkä lähtee syömällä, naiset juomalla.
H.L
Special Kunniajäsen
Special Kunniajäsen
 
Viestit: 2398
Liittynyt: Su Syys 11, 2005 17:40
Paikkakunta: Pori (Lukkarinsanta)

ViestiKirjoittaja almatomu päivämäärä La Heinä 19, 2008 07:07

Todella hienot muistot, osanottoni myös.

Sain eilen tiedon kälyni yllättävästä poismenosta.
Meillä riitti aina naurua ja huumoria, joskus upposimme myös vakavien asioiden keskusteluun ja mietintään.
Suoria sanoja sanoimme toisillemme, silti kumpikaan ei loukkaantunut tai pahoittanut kovista sanoista mieltään. Ikäeromme ei estänyt ystävyyttä välillämme.

Pelasimme paskahousua pöytälampun valossa ja kittasimme laihaa kahvia (tästä meillä oli erimielisyyksiä, kahvi pitää olla vahvaa). Jompikumpi huijasi aina pelissä, silti nauroimme.
Sönkkäsimme keskenämme huonoa ruåtsia ja pilailimme olevamme Håkan ja Björje (liittyen hänen ruåtsissa viettämiinsä vuosiin), lähipiirimme ei tätä aina sulattanut, tai jaksanut kuunnella ja me nauroimme.

Hän kertoi monista asuinpaikoistaan ympäri Suomea ja Ruåtsia, tapahtumista ja kommelluksista (niitä hänelle tapahtui hyvin usein). Hän osasi ottaa huumorilla vakavatkin asiat, silti käsittäen asian vakavuuden.
Hän antoi vähästä ja auttoi, sitä tarvitsevalle.

Meillä jäi monet naurut nauramatta. Ehkä olisin voinut tsempata häntä vielä enemmän, ehkä hän olisi kuunnellut tai sitten ei. Yritin kuitenkin, ehkä olisi tarvinnut yrittää enemmän.

Hän varmasti haluaisi minun nytkin nauravan, mutta kyynel vierähtää väkisinkin silmänurkastani (minulla, joka en koskaan itke!).

Håkan, merkitsit minulle paljon, vaikka välilla oli aikoja, jolloin emme olleet yhteydessä, mutta ajatuksissa silti. Kiitos näistä mukavista vuosista, olisin toivonut meille niitä vielä lisää.

Rakkaudella Svante :cry:

Toivon hänen miehelleen voimaa jaksaa surun yli, heillä oli juuri 41-vuotis hääpäiväkin.
Kun halvalla saa..
Käyttäjän avatar
almatomu
Special Vapaajäsen
Special Vapaajäsen
 
Viestit: 8814
Liittynyt: Ke Heinä 11, 2007 08:19
Paikkakunta: Pori

ViestiKirjoittaja Vääräkoski päivämäärä La Heinä 19, 2008 08:05

Hienot muistot Rickenbackerilla, tuollaista ystävyyttä toivoisi olevan kaikilla!
Käyttäjän avatar
Vääräkoski
Galaktinen Kunniajäsen
Galaktinen Kunniajäsen
 
Viestit: 4337
Liittynyt: Ti Huhti 17, 2007 09:07
Paikkakunta: Joen pohjoispuoli

keh..

ViestiKirjoittaja kahvisto päivämäärä La Heinä 19, 2008 08:19

Monessakin asiassa, monelle ihmiselle jotka ovat jo lentäneet tähtiin, on jäänyt sanomatta paljon.. liian paljon.

En ollut täyttänyt vielä kymmentäkään vuotta, kun käsi kädessä äitini kanssa löysin itseni Hämeenlinnan kunnanarkistosta (muistaakseni) etsimässä sukujuuriemme papereita. Kaikki se pöly ja vanhan paperin tuoksu syöpyi mieleeni koko iäkseni. Rakas ja kunnioitettu äitini tapasi kuoleman jo neljä vuotta myöhemmin mutta tässä kirjoituksessa en hänestä kerro sen enempää.
Teimme äitini kanssa avustustyötä 'Linne-mummolle', joka kokosi sukuhaarastamme kirjaa muutaman muun henkilön kanssa.
Sukututkimus, juurien tutkiminen, syöpyi suoraan sydämeeni.

Vain neljä vuotta myöhemmin seisoin kirkon käytävällä mustissa vaatteissa odottamassa kahta kävelykeppiin nojaavaa hahmoa.
Muistan elävästi sen, kuinka kaksi vanhaa tätiäni katsoivat minuun, arvioivasti toisiinsa ja tekivät lupauksen yrittää korvata minulle ammottavan paikan sydämessäni.
Silloin en vielä ollut täysin ymmärtänyt että olin perinyt välttävän kirjoittajantaitoni Linne-mummilta. Monet vuodet lähennyimme toisiamme ja hän sinnitteli elämässä sitkeänä. Viimeisen kerran puhuttuamme puhelimessa muistan keskustelun, jossa lupasin tänä kesänä tulla poikiamme näyttämään. Yleensä niin rauhallinen ja tyyni mummi totesi minulle kovaan sävyyn 'Ei, me tapaamme aikaisemmin.'
Kevättalvella sain viestin hänen pojaltaan että hän oli nukkunut pois seuraavana päivänä siitä kun olimme puhuneet.

Kertomatta jäi hänen tärkeytensä, uskomattoman suuri käden jälki pienessä sydämessä, joka aina jaksoi uskoa minuun omana itsenäni.

'Ihminen on olemassa niin kauan kuin hänet muistetaan - millaisena ihmisenä sinä haluat tulla muistettavaksi?' -Linnea L.[/i]
^ Dario Fo ^
Käyttäjän avatar
kahvisto
Universiaalinen Kunniajäsen
Universiaalinen Kunniajäsen
 
Viestit: 3028
Liittynyt: Su Loka 17, 2004 20:37
Paikkakunta: Pori

ViestiKirjoittaja bemupimu päivämäärä Ke Elo 13, 2008 19:18

Itselle tuo otsikko tuo mieleen entisen anoppini kuolinvuoteellaan.
Hän oli morfiinin puuduttamana ja syövän runtelemana kun tulimme sairaalaan häntä katsomaan.
Hän yritti kovin sanoa meille jotain, mutta emme millään saaneet selvää hänen puheestaan. Osaksi kun hampaat olivat pois, ääni oli heikko ja morfiini oli sumentanut puhekyvyn.
Tästä on jo monta vuotta, mutta vieläkin joskus mietin mikä mahtoi olla se asia jonka hän olisi halunnut sanoa, mikä asia jäi sanomatta.
Hän nukkui pois samaisena yönä.
Don't Worry, Be Happy!
Käyttäjän avatar
bemupimu
Über Galaktinen Kunniajäsen
Über Galaktinen Kunniajäsen
 
Viestit: 6798
Liittynyt: La Helmi 25, 2006 15:11
Paikkakunta: Pori

ViestiKirjoittaja El Loco päivämäärä Ke Elo 13, 2008 20:57

Itse olisin niin paljo halunnu läheiselleni sanoa ja hänen kanssaan olla mut niin ei tapahtunu. Tää ei ole juuri ny tapahtunu mut tänää viimeksi häntä muistelin kyynel silmissä ( ja jo enne tän otsikon näkemistä).

:cry: :cry: :cry:
Käyttäjän avatar
El Loco
Special Kunniajäsen
Special Kunniajäsen
 
Viestit: 2185
Liittynyt: Ke Joulu 06, 2006 17:07
Paikkakunta: Pohjois-Pori

ViestiKirjoittaja HelkaNeiti päivämäärä Ke Elo 13, 2008 21:39

Rakastan sinua.
Kuva
Käyttäjän avatar
HelkaNeiti
Universaalinen
Universaalinen
 
Viestit: 988
Liittynyt: La Heinä 12, 2008 12:02
Paikkakunta: Home sweet home

ViestiKirjoittaja bemupimu päivämäärä Ke Elo 13, 2008 21:59

HelkaNeiti kirjoitti:Rakastan sinua.


Tuo on niin totta.
Usein sen sanoo mielessään, mutta jättää kuitenkin sanomatta ääneen.
Don't Worry, Be Happy!
Käyttäjän avatar
bemupimu
Über Galaktinen Kunniajäsen
Über Galaktinen Kunniajäsen
 
Viestit: 6798
Liittynyt: La Helmi 25, 2006 15:11
Paikkakunta: Pori


Paluu Iloja, suruja ja valituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa