Sivu 1, 1:sta

Ei ihme, että opettajista on pulaa!

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 08:50
Kirjoittaja Vääräkoski
Levottomia lapsia, uhkailevia vanhempia

Kotiliesi ja OAJ selvittivät, millaista opettajan työ on nyt. Tulokset hätkähdyttivät.

Tuoreessa luokanopettajatutkimuksessa yli puolet vastaajista kertoi, että oppilaat ovat muuttuneet heidän uransa aikana kielteisempään suuntaan. 7-12-vuotiaat lapset ovat aiempaa levottomampia, itsekeskeisempiä ja ”heti kaikki mulle nyt” –tyyppejä.

Luokanopettajista yli 40 prosenttia on viimeksi kuluneen vuoden aikana harkinnut vaihtavansa alaa. Tärkeimpiä syitä alanvaihdon harkintaan ovat huono palkkaus, työn vaativuus ja raskaus sekä uupumus. Nyt jo 13 prosenttia perusopetuksen opettajista on epäpäteviä.
Tutkimuksessa selvisi myös, että alakoulujen opettajat kokevat paljon häirintää vanhempien taholta. Vanhempien pilkkaa, nimittelyä ja haukkumista oli vuosittain tai vielä säännöllisemmin kohdannut reilut 60 prosenttia opettajista. Vanhemmat myös haastavat opettajia oikeuteen.

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 09:05
Kirjoittaja almatomu
Edelleenkin, se selkäsauna kerran viikossa edes varmuuden vuoksi ,pitää herran pelon kohdallaan.
Vapaasti kasvaneista tulee kauhukakaroita (huom! ei kaikista).

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 09:07
Kirjoittaja lounaistuuletar
Selvä syy-seuraus siitä, että luokkakoot kasvavat ja lapset istutetaan megakouluihin pienten sijaan. Nih :roll:

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 09:32
Kirjoittaja Vääräkoski
lounaistuuletar kirjoitti:Selvä syy-seuraus siitä, että luokkakoot kasvavat ja lapset istutetaan megakouluihin pienten sijaan. Nih :roll:

Silloin ennenvanhaan kun minä olin koulussa meitä oli yhdessä luokassa 33! Onko se paljon vai vähän nykyiseen verrattuna?

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 09:38
Kirjoittaja lounaistuuletar
Vääräkoski kirjoitti:
lounaistuuletar kirjoitti:Selvä syy-seuraus siitä, että luokkakoot kasvavat ja lapset istutetaan megakouluihin pienten sijaan. Nih :roll:

Silloin ennenvanhaan kun minä olin koulussa meitä oli yhdessä luokassa 33! Onko se paljon vai vähän nykyiseen verrattuna?


Melkein sama, mutta teillä oli kunnioitus ja käyttäytyminen eri luokkaa kuin nykyään, nääs.
Eikä ennenvanhaan ollut niin paljon ongelmia, siis lapsilla.
Nykylapset pärjäävät varmasti paremmin pienissä luokissa ja pienissä kouluissa ja opettajillakin olisi helpompaa.

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 09:41
Kirjoittaja minihai
Eiks toi 33 oo aika perusmäärä. Mut kyl se niin on ettei lapset oo enää lapsia. Niillä on jo murrosikä ennen kuin ne menee ekalle luokalle :shock: Tää on varmasti monien eri asioiden summa, luokkakokojen kasvu, yksilöllisen opetuksen puute, yhteiskunnan muutos jne...

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 10:47
Kirjoittaja Agentti 013
Kun suuri ikäluokkamme aloitti koulunkäynnin, olivat ilta- ja aamuvuorot. Iltavuoroon mentiin klo 13-14 ja kotiin päästiin klo 18-19. Luokkakoko oli aina maksimissaan, eli 44. Tunteja pidettiin myös rappukäytävissä, karttahuoneissa ja kellarissa.

keh..

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 11:23
Kirjoittaja kahvisto
Sitä vastuuta lasten kasvattamisesta pompotellaan edestakaisin näköjään koulujen ja kotien välillä.. Voisin tässä nyt muuten lainata tässä nyt terveydenhoitajan antamaa tuputuslappua lasten kasvatuksesta juuri nyt:
'Ruumiillinen kuritus on lapseen kohdistuvaa väkivaltaa eikä sitä saa sallia. Lapsen ruumiillinen kurittaminen on laissa kielletty. Jos lapsi on vaarassa vahingoittaa itseään tai muita, hänestä voidaan pitää kiinni tiukasti, mutta lempeästi. Lasta ei saa esimerkiksi läimäyttää, tukistaa eikä hänelle saa antaa luunappeja.'
almatomun ohje siis on laissa kielletty.. Ennen vanhaan minunkin aikaani ei vitsaa säästetty ja pidettiin kyllä sitä herran pelkoa yllä. Mikä on herran pelon vastine nykypäivänä muukaan kuin se vapaakasvatus.

Re: keh..

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 11:29
Kirjoittaja Vääräkoski
kahvisto kirjoitti: Mikä on herran pelon vastine nykypäivänä muukaan kuin se vapaakasvatus.

Sitä voi olla esimerkiksi liikkumisvapauden rajoittaminen (kotiaresti), jonkin mieluisan laitteen takavarikko ( nukke, soitin, tietokone) jne. Sellaisen takaisin saamiseen edellytetään sitten hyvää käytöstä.

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 11:43
Kirjoittaja raato
Tokihan myös liikkumisvapauden rajoittaminen, kiristäminen ja lapsen omaisuuden luvaton takavarikointi ovat lapsen kehitystä vääristäviä ja rikollisia toimia.

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 12:36
Kirjoittaja MikaK
Ihmekös tuo jos opettajia on vähän väliä hermolomalla.

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 12:43
Kirjoittaja Agentti 013
Paha palkkakuoppa ja pienien tuntimäärien sijaistaminen eivät myöskään houkuttele. Eivätkä ne entisajan kolme hyvää syytä, joita ei enää ole: Kesä-, heinä- ja elokuu.

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 12:49
Kirjoittaja Vääräkoski
Moniko tunnistaa (tunnustaa) itsensä tuon ekan viestin lainatussa tekstissä kuvattuna vanhempana? Käytkö rähjäämässä opettajalle kun pilttisi ei opi mitään?

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 16:42
Kirjoittaja opaste
Jardelin sanoja lainatakseni, kukaan ei ole pakottanut valitsemaan ko. ammattia... :porinpiru

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 16:48
Kirjoittaja bemupimu
Vääräkoski kirjoitti:
lounaistuuletar kirjoitti:Selvä syy-seuraus siitä, että luokkakoot kasvavat ja lapset istutetaan megakouluihin pienten sijaan. Nih :roll:

Silloin ennenvanhaan kun minä olin koulussa meitä oli yhdessä luokassa 33! Onko se paljon vai vähän nykyiseen verrattuna?


Kun olin viidennellä luokalla, meillä oli kaksi luokaa ja vain yksi opettaja
Siinä hän ravasi kahden luokan välissä. Molempien luokien koko oli jotain 30 oppilasta. Taisi olla pulaa opettajista silloin.

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 20:09
Kirjoittaja lounaistuuletar
Vääräkoski kirjoitti:Moniko tunnistaa (tunnustaa) itsensä tuon ekan viestin lainatussa tekstissä kuvattuna vanhempana? Käytkö rähjäämässä opettajalle kun pilttisi ei opi mitään?


Yhden kerran olen puuttunut opettajan käytökseen:

Tyttäreni oli yläasteella ja takana oli 2 tuntia rasittavaa liikuntaa,
jonka aikana hän oli diabeetikkona jo napostellut taskussaan olevat rusinat,
etteivät verensokerit laskisi liikaa.
Kun tunnit loppuivat ja oli aika lähteä takaisin kouluun suihkun kautta syömään,
niin tyttäreni suihkaisi suoraan ruokalaan, johon sitten opettaja tuli moittimaan ja käytti ala-arvoista kieltä prinsessoista ja haisemisista.

Soitin opettajalle illalla ja sain kuulla uskomattoman tarinan hänen oman poikansa kolarista ja huonosta tilasta sillä hetkellä, sekä siitä,
että oli mielestään tehnyt aivan oikein.
Vein asian rehtorille, ettei vastaava koskaan toistuisi ainakaan siinä koulussa, sillä vaikka diabeetikko ei olekaan kuoleman kielissä yrittäessään ehtiä syömään, niin jos hän ei ruokaa saa, niin kohta on.

Tämä on ainoa, eikä tämäkään liity oppimiseen :roll:

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 20:35
Kirjoittaja Dukes
Vapaan kasvatuksen syytä. Ei muuta!

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 20:39
Kirjoittaja tomski
Mikä siis neuvoksi?
Turpaan kaikille alle 30v, joka päivä, tästä lähtien? :lol:

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 20:40
Kirjoittaja Dukes
Noh... Enköhän minä ainakin nyrkkiä kestä päivittäin. :lol:

ViestiLähetetty: Ti Huhti 08, 2008 21:04
Kirjoittaja suvis
tomski kirjoitti:Mikä siis neuvoksi?
Turpaan kaikille alle 30v, joka päivä, tästä lähtien? :lol:


Jess, mun ei tarvi kestää kuin 2,5 kk... :tanssi

Ei vaan, huono idea.. Keskittyisin nyrkin sijasta enemmän henkiseen puoleen. Vaikka kyllähän nyrkkikin henkisyyden päälle käy... :roll:

Lapset ovat julmia toisilleen ja nykyään tosiaan jopa vanhemmille ja opettajillekin, jotka ennen muinoin olivat auktoriteetteja. Itse en olisi kuuna päivänä uskaltanut aukoa päätäni opettajalle, siitähän olisi heti tullut jälki-istuntoa ja viesti kotiin! Siinä oli ihan tarpeeksi pelotetta. Eikä sinänsä tullut tosiaan edes mieleenkään, koska kotona ollaan opetettu, miten käyttäydytään ihmisiksi.

Me vanhemmatkin olemme tästä huolissaan, sekä siitä, että lapset kiusaavat toisiaan kipurajoille asti että siitä, millaista opettajien työ nykyään on. Me täällä saaristossa ollaan tartuttu asiaan sen verran, että vanhempainyhdistyksen kautta pyysimme opettajia kanssamme yhteiseen palaveriin, joka toteutuu ensi tiistaina. Jotakin tarttis tehrä, katsotaan ja kuullaan, millaisia terveisiä opettajilla on kertoa meille. Omat terveisemme koulun suuntaan toki tiedämmekin. Yhteistyötä enemmän, sitä soisi moneen kouluun!

ViestiLähetetty: Ke Huhti 09, 2008 08:43
Kirjoittaja almatomu
Agentti 013 kirjoitti:Kun suuri ikäluokkamme aloitti koulunkäynnin, olivat ilta- ja aamuvuorot. Iltavuoroon mentiin klo 13-14 ja kotiin päästiin klo 18-19. Luokkakoko oli aina maksimissaan, eli 44. Tunteja pidettiin myös rappukäytävissä, karttahuoneissa ja kellarissa.

Ja varmasti oppi meni perille. Nykyään ei mene, eikä ole opettajien syy, se on kodin syy. Jos lapsi ei halua lukea läksyjään, niin ei ole pakko. Olen sellainen kotidigtaattori, että kuulustelen kokeisiin, mikäli tieto kokeista minulla on. Silti ei sekään aina auta hyviin numeroihin.

ViestiLähetetty: La Touko 03, 2008 23:51
Kirjoittaja allforce
Kaveri oli Tampereella töissä opettajana. Iso luokka ja jossa pari integroitua oppilasta. Työtä riitti yllinkyllin ja oppilaiden vanhemmat soitti iltasin sekä viikonloppusin mitä pienimmistä asioista. Kodin ja koulun välinen yhteistyö silkkaa opettajan arvostelua. Palkka oli uuden opettajan peruspalkka, kun opetusvelvollisuustuntien lisäksi ei muita tunteja tullut. Kaveri löi hanskat tiskiin puolen oppivuoden jälkeen ja totesi ettei enää luokanopeksi... enkä yhtään ihmettele..

Itse olen kyläkoulun rehtori ja voin onneksi vielä sanoa että "landella" opettajia, sekä koulua arvostetaan yllättävän hyvin. Koulu on pikkukylälle todella tärkeä ja keskeinen paikka. Rehtorina huolehdin koulun opetuksen toteuttamista, mutta myös yllättävän paljon kylän asioita kulkee minun, muiden opettajien ja koulun kautta. Kodin ja koulun välinen yhteistyö toimii ja vanhemmat ovat helposti lähestyttäviä. Pikkukylässähän kaikki tuntevat kaikki. Nyt saa koputtaa puuta ja toivoa että kyläkoulu pienine opetusryhmineen saa jatkaa mahdollisimman pitkään.

Ja ennenkuin kukaan ehtii sanoa, etteivät opettajat tarvitse enempää palkkaa, kun heillä on pitkät lomat, voin sanoa, että opettajan stressi ja työpaine pääsee purkautumaan vasta kesällä. Itse (ja useat kollegat) en ole pitänyt juurikaan vapaata lukuvuoden aikana. Lomat (talvi-, syys-, vappuloma...) menevät töiden parissa. On oppilasarviointia, suunnittelua, kokeiden / kirjoitelmien korjaamista jne...

ViestiLähetetty: Su Touko 04, 2008 10:04
Kirjoittaja rimikre
Itse olen myös sitä mieltä että pienet kyläkoulut kunniaan! Itse kävin ala-asteeni koulussa jossa oli n.40-60oppilasta, omalla luokallani vain neljä oppilasta. (Toki meillä oli sitten yhdistetty luokkia, 1-2 samassa, 3-4 samassa ja 5-6 samassa.) Yhdistämisen jälkeenkin näillä kaksoisluokilla oli yleensä 15-20oppilasta. Ja voin kyllä sanoa saaneeni maailman parhaan ala-astekoulutuksen ja olen siitä ikuisesti kiitollinen.

Mielestäni asia on myös niin, että aika kultaa muistot. Ennenkin kiusattiin, haukuttiin opettajia, lintsattiin jne. Aina luokassa oli muutama tosihäirikkö jotka olivat jatkuvasti jälki-istunnossa ym. Toki nykyään ehkä niitä on joka luokassa pari enemmän tai pari pahempaa kiusaajaa, mutta eivät asiat kovin paljon pahemmin ole kuin ennen. Omasta mielestäni ainakaan. Itse olen siis 22-vuotias, joten vanhemmilla ihmisillä toki saattaa olla oikeampi käsitys siitä mitä koulunkäynti on ollut esimerkiksi 20vuotta sitten. Mutta jos vertaa sitä mitä opiskelu on nyt ja 10vuotta sitten niin mielestäni se ei ole juurikaan muuttunut.

ViestiLähetetty: Su Touko 04, 2008 19:36
Kirjoittaja Vääräkoski
allforce kirjoitti:Kaveri oli Tampereella töissä opettajana. Iso luokka ja jossa pari integroitua oppilasta. Työtä riitti yllinkyllin ja oppilaiden vanhemmat soitti iltasin sekä viikonloppusin mitä pienimmistä asioista. Kodin ja koulun välinen yhteistyö silkkaa opettajan arvostelua.

Tuo on kuulemma hyvin yleistä nykyisin. Mitättömilläkin kasvatuksellisilla taidoilla kotiväki katsoo välttämättömäksi opastaa opettajaa työssään.