Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista

Keskustelua raha-asioista, työstä ja opiskelusta.

Valvojat: jhvisto, Botti1, Valvojat

Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista

ViestiKirjoittaja Syntax Error? päivämäärä Pe Tammi 16, 2009 14:00

Mistähän löytyisi puolueetonta tietoa eläkevakuutuksista ja niiden vertailuista. Firmani maksaa minulle sellaista ja nyt tuntuu siltä, että ko. yhtiö ei ole paras mahdollinen. Viime syksynä yritystäni lähestyi yksi myyjä eri eläkeyhtiöstä, kaveri oli kuin takiainen, haukkui muut firmat ja kehui omansa maasta taivaisiin. Kaveri edusti Islantilaista firmaa, jostain kumman syystä hänestä ei ole kuulunut mitään viime syksyn jälkeen...

Minun on turha soittaa johonkin muuhun firmaan ja pyytää tarjousta, kun tuntuu siltä, että nämä myyjät pystyvät jokainen esittämään sellaisia taulukoita joissa he ovat tuottavampia ja edullisimpia ja kaikki muut ovat selvästi kallimpia. Tämä siis yhtiöstä riippumatta. Heihin on ns. luottamus mennyt...

Yhtiön vaihto on tehty myös mahdollisimman hankalaksi kun maksettuja rahoja et saa siirrettyä toiseen yhtiöön. Maksujen lopettamisen jälkeen joudut maksaamaan joka kuukausi pientä maksua hamaan tulevaisuuteen asti ja rahat saa irti vasta eläkkeellä.

Miten te muut arvoisat yrittäjäkolleegat ja muut eläkevakuutuksen ottajat olette asian ratkaisseet?
-Ei ole näkyvissä mitään merkkejä siitä, että ihmiset haluaisivat hankkia tietokoneita kotiinsa -
Ken Olson, Digital Equipment Corp, 1977
Syntax Error?
Kantaporukkaa
Kantaporukkaa
 
Viestit: 415
Liittynyt: Ti Tammi 10, 2006 18:53
Paikkakunta: KoivistonKylä, KesäLuvia

Re: Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista

ViestiKirjoittaja tuohitorvi päivämäärä Pe Tammi 16, 2009 14:23

Syntax Error? kirjoitti:Mistähän löytyisi puolueetonta tietoa eläkevakuutuksista ja niiden vertailuista. Firmani maksaa minulle sellaista ja nyt tuntuu siltä, että ko. yhtiö ei ole paras mahdollinen. Viime syksynä yritystäni lähestyi yksi myyjä eri eläkeyhtiöstä, kaveri oli kuin takiainen, haukkui muut firmat ja kehui omansa maasta taivaisiin. Kaveri edusti Islantilaista firmaa, jostain kumman syystä hänestä ei ole kuulunut mitään viime syksyn jälkeen...

Minun on turha soittaa johonkin muuhun firmaan ja pyytää tarjousta, kun tuntuu siltä, että nämä myyjät pystyvät jokainen esittämään sellaisia taulukoita joissa he ovat tuottavampia ja edullisimpia ja kaikki muut ovat selvästi kallimpia. Tämä siis yhtiöstä riippumatta. Heihin on ns. luottamus mennyt...

Yhtiön vaihto on tehty myös mahdollisimman hankalaksi kun maksettuja rahoja et saa siirrettyä toiseen yhtiöön. Maksujen lopettamisen jälkeen joudut maksaamaan joka kuukausi pientä maksua hamaan tulevaisuuteen asti ja rahat saa irti vasta eläkkeellä.

Miten te muut arvoisat yrittäjäkolleegat ja muut eläkevakuutuksen ottajat olette asian ratkaisseet?


Ensiksi miksi joudut maksamaan "hamaan tulevaisuuteen" asti ? Vapaaehtoisena voithan pitää välivuosia jos haluat.
Mun kokemukseni näistä vapaa ehtoisista on vähän kaksiselitteinen. Eli otin aikoinani sen eläkkeelle pääsy 57 vuotiaana ja niin poispäin.
Alku meni niinkuin oli suunniteltukin mutta kun sitten eräistä syistä lopetin yrittäjyyden ja laitoin vakuutusmaksut vapaalle eli maksoin vain n. 100 €/ vuosi jotta ei tullut ihmeempiä maksuja, kokonaisuudessa olin maksanut noin kolmasosan koko summasta.
Kaiketi sinäkin olet ottanut henkivakuutuksen sen varalle, sillä muutoin jos ennenaikaisesti henki lähtee jää maksetut rahat vakuutusyhtiölle.

No sitten kun vanhasen ääliö ja katainen kanssa tiukensi eläkevakuutusehtoja ja sitä on huomattavasti heikennetty ei edes tiedä onko se enää järkevää ottaa sitä.

Tietenkin siinä mielessä että normaali eläkevakuutuksethan kuivuu kokoon kun porukoitten eläkettä pitäisi alkaa maksamaan. Nyt on jo ikä laskemisajankohdalle nostettu ja heikennyksiä tehdään tulevaisuudessakin.
Mutta vapaaehtoisella ihmiset yrittävät parantaa tulevaisuuuttaan mutta ainoa millä se parhaiten onnistuu on, että osta asunto-osake ja vuokraa se , siinä arvo säilyy ja jopa nousee ja kun jäät eläkkeelle niin siinä on hyvä pesämuna lakisääteisten rinnalle.

Silloin kun minä otin vapaaehtoisen eläkevakuutuksen , ohjeistuksessa oli, että eläkettä käsitellään palkkatulona jne. No kun olin vuoden työttömänä oli minulla oikeus purkaa koko roska.
Ja kun alukuperäiset ehdot oli luupäiden ansiosta peruttu ja heikennetty lopetin sen vakuutuksen ja kas kummaa sitä ei enää verotettukkaan ansiotulona ja vaan muuta ja näin ollen verotusprosentti oli 5% korkeampi. Hävisin siinä n. 7000€ .

Kokemuksesta viisastuneena en enää suosittele moisia vakuutuksia vaan kyseistä osakesäästämistä.
Tuotto on siinä varmempi sekä pääoma tuskin katoaa siten miten se voi eläkevakuutuksissa kadota.Ja jos elämän tilanteessa tulee jotain yllättävyyksiä voi sen aina myydä.Yli kahden vuoden jälkeen (jos siinä virallisesti asunut) homma on veroton.
On raskasta olla useinmiten aina oikeassa.
Mää olen syntynyt tälläseksi.
Mikä on sinun puolustuksesi?
Käyttäjän avatar
tuohitorvi
Kunniajäsen
Kunniajäsen
 
Viestit: 1201
Liittynyt: Su Helmi 13, 2005 16:09

Re: Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista

ViestiKirjoittaja tomski päivämäärä Pe Tammi 16, 2009 14:24

Minä olen ratkaissut ongelman siten että lopetin jo aikaa kaikki ylimääräiset vakuutukset. Vain "pakolliset" kaskot,kiinteistö yms. pidetään.
Vakuutustoiminta nykyään on vain laillista huijaustoimintaa.
PPPPPP, eli
Porin Perämetsien Peräkamaripoikien Politbyroon Propagandakomission Pääsihteeri
Käyttäjän avatar
tomski
V.I.P.
V.I.P.
 
Viestit: 13083
Liittynyt: Ti Marras 29, 2005 10:59

Re: Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista

ViestiKirjoittaja Rosstheboss päivämäärä Pe Tammi 16, 2009 14:36

Minä ratkaisin eläkeongelman turvallisilla investoinneilla kiinteään omaisuuteen / asunto osakkeisiin. Mistäs sinä edes tiedät, jotta onko eläkevakuutusfirmaa edes olemassa kun eläkkeelle menet. Tai muuten vaan joku möhlii, ja olet sijoittanut rahojasi 10,20,30 vuotta turhaan... Aivan älyttömän riskiä hommaa tuo eläkevakuutusshitti. Kiinteistöistä saa vuokraa, ja niiden arvo säilyy. Mikäli jompi kumpu fuktio pettää, voi rahat saada nopeasti pois, ja sijoittaa uuteen kiinteistöön tai asunto osakkeisiin.

PS. Tosin olen todennut, että ehkäpä teollisuushallit olisivat olleet/ovat vielä kannattavampi sijoitusmuoto kuin asunnot. Ehkäpä vaihdan vielä suunnitelmaa. #-o
Rosstheboss is playing Call Of Duty: Modern Warfare 2
Käyttäjän avatar
Rosstheboss
Special Kunniajäsen
Special Kunniajäsen
 
Viestit: 2094
Liittynyt: Ti Loka 19, 2004 21:33
Paikkakunta: Pori (Läntinen)

Re: Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista

ViestiKirjoittaja tomski päivämäärä Pe Tammi 16, 2009 14:58

Kohta niitä teollisuushalleja saa taas ostaa/rakennuttaa puoli-ilmaiseksi, kunhan lamarytinä kunnolla alkaa.
PPPPPP, eli
Porin Perämetsien Peräkamaripoikien Politbyroon Propagandakomission Pääsihteeri
Käyttäjän avatar
tomski
V.I.P.
V.I.P.
 
Viestit: 13083
Liittynyt: Ti Marras 29, 2005 10:59

Re: Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista

ViestiKirjoittaja Rosstheboss päivämäärä Pe Tammi 16, 2009 15:36

tomski kirjoitti:Kohta niitä teollisuushalleja saa taas ostaa/rakennuttaa puoli-ilmaiseksi, kunhan lamarytinä kunnolla alkaa.


Muutama olisi jo myynnissä Porissakin. Odotamme kuitenkin kesää... Ja omaa lamaa :^o :lol:
Rosstheboss is playing Call Of Duty: Modern Warfare 2
Käyttäjän avatar
Rosstheboss
Special Kunniajäsen
Special Kunniajäsen
 
Viestit: 2094
Liittynyt: Ti Loka 19, 2004 21:33
Paikkakunta: Pori (Läntinen)

Re: Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista

ViestiKirjoittaja W-line päivämäärä Pe Tammi 16, 2009 15:52

Otin joskus ammoisina aikoina Suomi-yhtiön eläkevakuutuksen. Se laukesi nyt kun täytin 57 v. Sieltä tulee joka kuukausi se summa joka pitääkin ja nyt vuodenvaihteessa siihen tuli myös joku korotus joka tulee automaattisesti joka vuosi kunnes maksuaika loppuu. Olen tyytyväinen siihen pieneenkin kuukausipalkkaan jota sieltä saan. Tapaturmasta alkaneen työkyvyttömyyseläkkeen lisäksi se on ihan hyvä ja antaa pelivaraa elämiselle. En tiedä nykyisistä jutuista mutta olen kuullut että jotain epävarmuutta niihin liittyy. Asunto-osakekin tuottaa pikkuisen lisän ja tuossa mietinkin että olisi kannattanut ostella niitä pikku kaksioita, +- 50 neliötä, silloin niitä halvalla sai. Kymmenellä sellaisella elelee jo mukavasti vaikka olisi vähän pankkilainaakin niissä kiinni. Siis normaali työeläkkeen lisäksi.
Tee ekoteko. Älä lisäänny.
Nyt on hyvä aika aloittaa laihdutuskuuri. Niin kuin aina.
W-line
Vapaajäsen
Vapaajäsen
 
Viestit: 7675
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2008 13:01

Re: Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista

ViestiKirjoittaja suvis päivämäärä Pe Tammi 16, 2009 15:58

Mulle yritettiin puol väkisin tyrkyttää, kyseessä oli Finlandia tai jotain sinne päin.
Oikeastaan homma kariutui myös yhteen pieneen, olemattomaan asiaan. Nimittäin kahvitarjoiluun. Mua alkoi jurppimaan, kun sain puhelun, että jos menisin keskustelemaan asiasta huoltsikalle ja tämä edustaja tarjoaa siinä rupattelun lomassa kunnon pullakahvit. No, minäpä jätin kaffetaukoni pitämättä, kun ajattelin, että se homma hoituu siinä samalla. Ja mitä vielä! Tultuani paikalle istui edustaja pöydässä kupin kanssa. Käteltiin ja istuin, ajattelin, että nyt se sitten kysyy, mitä ottaisin. Juu ei. Alkoi asian käsittely, mies puhui kuin Ruuneperi puoltoista tuntia.
Itse en sitä kaffeeta saati pullaa sitten lähtenyt hakemaan, kun oikein halusin nähdä, että tuleeko sitä luvattua tarjoilua koskaan. Ei tullut. :roll:

Eihän tuo nyt todellakaan se virallinen ja lopullinen syy ollut, tuo kahvitarjoilu, mutta jotenkin se vaan antoi heti huonon kuvan. Yksi syy oli, että minulle puhuttiin muista asiakkaista nimillä ja kysyttiin, tunnenko sitä ja sitä, että sekin on ottanut ja tehnyt näin. Mielestäni se ei ole korrektia puhua tunnistettavasti muista asiakkaista. Ja painavin syistä oli taasen se, että jotenkin mua alkoi tökkimään ajatus siitä, että ehdotus oli, että lasken YEL:n minimiin ja satsaan loput heidän yhtiönsä kautta kaiken maailman pörsseihin. En jotenkaan lämmennyt asialle. Jotenkin luotan enemmän Ilmariseen ja kumppaneihin.

No, lupasin asiaa pohtia ja että hän palaisi asiaan. Soitto tuli, kerroin, että olen juuri auttamassa asiakasta kyytiin, niin kysymys kuului, että kai pystyn siinä samalla silti juttelemaan... No en taatusti pysty enkä halua.. :roll:
Lupasi soittaa taas uudelleen. Soitti, en vastannut. Sitten tuli monen monta viestiä, jossa kysyttiin uusinta palaveria. Jotenkin tuntui jo ahdistavalta, joten jätin kylmästi vastaamatta kaikkeen. Ehkä silti rumasti tehty, mutta jotenkin vaan mun kaikki mielenkiinto lopahti liiallisen yrittämisen takia.

Ja kuinka sopivasti nyt sattuikaan, puhelimeeni tuli juuri äsken tätä kirjoitellessani tekstari kk:n tauon jälkeen. Aihe sama.... #-o
Miksi olla vaikea, kun niin pienellä vaivalla voit olla täysin mahdoton? :-)
Käyttäjän avatar
suvis
Foorumipoliisi
Foorumipoliisi
 
Viestit: 3900
Liittynyt: La Tammi 08, 2005 21:38
Paikkakunta: Harjunpää, Ulvila
Highscores: 1

Re: Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista

ViestiKirjoittaja tomski päivämäärä Pe Tammi 16, 2009 16:03

Suvis,, anna mulle sen vakuutusahdistelijan numero. :twisted:
Pliis,,,, [-o<
:mrgreen:
PPPPPP, eli
Porin Perämetsien Peräkamaripoikien Politbyroon Propagandakomission Pääsihteeri
Käyttäjän avatar
tomski
V.I.P.
V.I.P.
 
Viestit: 13083
Liittynyt: Ti Marras 29, 2005 10:59

Re: Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista

ViestiKirjoittaja W-line päivämäärä Pe Tammi 16, 2009 16:16

Tuo Suvista ahdisteleva vakuutuskauppias on tehnyt oikein kardinaalimunauksen kertomalla muiden asiakkaiden nimiä. Ei sellaisia saa kertoilla jos ei ole asianomaisen lupaa. Aika hölmö tyyppi.
Tee ekoteko. Älä lisäänny.
Nyt on hyvä aika aloittaa laihdutuskuuri. Niin kuin aina.
W-line
Vapaajäsen
Vapaajäsen
 
Viestit: 7675
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2008 13:01

Re: Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista

ViestiKirjoittaja tomski päivämäärä Pe Tammi 16, 2009 16:42

Juu, ei pitäisi ei. Mutta sellaisia niistä osa, minunkin kokemuksieni mukaan on.
Etenkin, jos satut olemaan kuuluisa henkilö, ei näissä suurissa firmoissa, olkoon mikä tahansa, pankki/vakyhtiö/sairaala/lentofirma jnejne,, pysy mikään salassa kun työntekijät haluavat/luulevat osan siitä kimalluksesta tippuvan heidänkin olkapäilleen kunhan vain kertovat juuri sen ja sen olleen asiakkaana ja ostaneen sellaisen ja sellaisen vakuutuksen/lainan/implantin, lomamatkan jne.
PPPPPP, eli
Porin Perämetsien Peräkamaripoikien Politbyroon Propagandakomission Pääsihteeri
Käyttäjän avatar
tomski
V.I.P.
V.I.P.
 
Viestit: 13083
Liittynyt: Ti Marras 29, 2005 10:59

Re: Vapaaehtoisista eläkevakuutuksista

ViestiKirjoittaja tuohitorvi päivämäärä Pe Tammi 16, 2009 19:07

Rosstheboss kirjoitti:
tomski kirjoitti:Kohta niitä teollisuushalleja saa taas ostaa/rakennuttaa puoli-ilmaiseksi, kunhan lamarytinä kunnolla alkaa.


Muutama olisi jo myynnissä Porissakin. Odotamme kuitenkin kesää... Ja omaa lamaa :^o :lol:



Teollisuus halleissa on yksi huono puoli, nimittäin riski vuokratulojen saamatta jäämisien riski kasvaa, kun vuokraat yritykselle.
Tosin jos hyvän vuokralaisen saat niin mikä's siinä, saahan niihin pitkiä soppareita jne.

Eikös se Porinkin juorukalkenterin huipulla ent. autokauppias nykyisin kiinteistö bisnesmies aika kärjessä ollut. Eli kyllä ne hyvin tuottavat ja ovat halvempia rakentaa kuin asuintalot. Kynnys siis lähtöraha saattaa olla korkeampi kuin jossain 50 neliö kaksiossa.

Mutta kiinteistöihin kannattaisi sijoittaa eläkevakuutuksen sijaan.
On raskasta olla useinmiten aina oikeassa.
Mää olen syntynyt tälläseksi.
Mikä on sinun puolustuksesi?
Käyttäjän avatar
tuohitorvi
Kunniajäsen
Kunniajäsen
 
Viestit: 1201
Liittynyt: Su Helmi 13, 2005 16:09


Paluu Työ, opiskelu ja raha

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa